Nopankylän nuoret saivat ideoida kylään pari harrastusiltaa heinäkuulle ja niin vain toiveet toteutuivat. Luvassa kaksi iltaa parkouria ja yksi ilta streetdancea. Illat ovat maksuttomia oman kylän nuorille, muualta tuleville 2 €:n osallistumismaksu. Ilmoittaudu harrastusiltoihin täältä!
8.7. klo 18-21 Parkour-ilta Nopankylän koulun pihalla
10.7. klo 18-21 Parkour-ilta Nopankylän koulun pihalla
15.7. klo 18-21 Streetdancea kylätalon pihalla
Mitä on parkour?
Parkour Akatemian sivuilla kerrotaan, että laji on yksinkertaisimmillaan juoksemista, hyppäämistä ja kiipeämistä. Siinä mm. tasapainoillaan, ylitetään esteitä, sujahdellaan ahtaista väleistä, kiivetään seinille, hypitään erilaisille pinnoille ja heilutaan puissa. Se on liikkumistä jokapäiväisessä ympäristössä, ympäristön antamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Parkour on itsensä kehittämistä kaikilla tasoilla. Laji vaikuttaa ensi silmäyksellä todella fyysiseltä ja haastavalta, mutta lajin vahvuus on juuri se, että sitä voi harrastaa kukin tyylillään ja omien taitojen mahdollistamalla tavalla. Kuvissa parkour-iltojen ohjaaja Tuomas Katila näyttää mallia.


STREETDANCEssä ei turhia jännitetä!
Street-tanssitunneilla jammaillaan hyvän musiikin ja fiiliksen vauhdittamana! Tunneilla tanssitaan hip-hop ja r’n’b musiikin tahtiin mukaansatempaava Street-tanssikoreografia. Tunteja meille ohjaa reipas ja innostava Tanssikoulu Wimman Noora Vaissalo.
